torstai 16. helmikuuta 2017

Kevät ja aurinko

itä teille tulee mieleen sanasta aurinkotuolit? Minulle tulee mieleen rentoutuminen, rauhoittuminen ja luonnosta nauttiminen. Aurinkotuolin voi sijoittaa mihin tahansa. Joko terassille tai sitten parhaimmalle ja aurinkoisimmalle paikalle pihalle. Itsehän olen viimeisen päälle auringonpalvoja. Sen vuoksi käyn aurinkolomalla monesti vuodessa, yleensä näin talven aikaan. Minun vain täytyy saada olla auringossa, jotta jaksan taas arkea. Tämä pimeys masentaa minua, enkä jaksaisi nousta ylös sängystä aamulla. Auringon ja kesän ajatteleminen saa mielen virkeäksi, joten sen vuoksi aloitan kesäkodin suunnittelun jo hyvissä ajoin, kun päivät alkavat pidentyä. Nyt tosiaan eletään niitä aikoja, kun valo tulvii sisään ikkunoista ja itsekin huomaa olevansa ulkona enemmän kuin vielä joitakin viikkoja sitten.
Onneksi tässä on tulossa vielä yksi reissukin ennen kuin kesä koittaa myös Suomessa. Siitä ajattelin kertoa kuitenkin sitten myöhemmin ihan erillisessä postauksessa. Sen verran voin paljastaa, että kyseessä on oikea unelmien täyttymys. En ole koskaan käynyt tässä maassa, vai pitäisikö sanoa tällä saarella. Mutta palataan asiaan.

th

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti